Lapset ja aikuiset ilmastokirjallisuuden äärellä
Julkaisemme Helsingin yliopiston kirjallisuuden opiskelijoiden kirjoittamia blogikirjoituksia, jotka on tehty ryhmätöinä ”Kirjallisuus ja ilmastokriisi – kirjallisuusblogi” -kurssilla syksyllä 2022. Tällä kertaa aiheena on lastenkirjallisuus. Lapsille lukeminen voi olla parasta ilmastokasvatusta.
Kirjoittajat: Krista Leksis, Kadri Siilivask & Meri Tuuli Tilli
Miten lastenkirjallisuudessa voidaan käsitellä niinkin haastavaa ilmiötä kuin ilmastonmuutos? Vastauksia voi etsiä esimerkiksi kuvitetuista lasten tietokirjoista, joissa käsitellään luontoa ja evoluutiota, kuten Peter Sísin The Tree of Life: Charles Darwin (2003) ja Jakob Brodersenin ja Pernilla Ensgig Eskildsenin Liv: den fantastiske historien om evolution (2018). Teosten lopussa reflektoidaan myös ekologista jalanjälkeä ja opastetaan luonnosta huolehtimiseen. Kirjallisuudella onkin olennainen rooli ympäristötunteiden herättämisessä ja käsittelemisessä, koska se voi hyödyntää vapaasti mielikuvituksen ja sanataiteen mahdollisuuksia (Pihkala & Helle 2022, 32). Lasten- ja nuortenkirjallisuudessa on paljon hyviä esimerkkejä fyysisen ympäristön kuvaamisesta ja luontoarvojen esittämisestä.
Debi Gliorin klassikkoteos Mullin mallin maailma – Tarina maapallostamme (2008, The Trouble With Dragons) ja Linda Bondestamin Elämäni pohjalla – Yksinäisen aksolotlin tarina (2020, Mitt bottenliv) käsittelevät ilmastonmuutosta ja sen aiheuttamia ilmiöitä eläinpäähenkilöiden avulla. Molemmissa teoksissa suhteellisen vähäinen tekstimäärä tukee kuvien esittämää tarinaa.
Gliorin teoksessa lohikäärmeet ovat syyllisiä maailman tuhoutumiseen ja toimivat näin ihmisten allegoriana. Ne kuluttavat holtittomasti ja aiheuttavat pahoinvointia sekä itselleen että muille maapallon asukeille, ”sulattavat jäätiköt ja hakkaavat puustoa, pian ilmakehäkin on kuin reikäjuustoa”. Muutos nähdään kuitenkin vielä mahdollisena, ja lohikäärmeiden onkin syytä ruveta ilmastotalkoisiin ja muuttaa omaa käytöstään planeetan pelastamiseksi. Teos on kirjoitettu runomuotoon, ja sen kiitelty kuvitus ilahduttaa sekä lapsia että aikuisia. Siitä löytyy myös paljon merkityksiä avattavaksi lapselle. Gliorin teoksen klassikkoasemasta kertonee myös se, että kirja löytyy videomuodossa useampaan otteeseen YouTubesta.
Äärioptimistista näkökulmaa edustava Mullin mallin maailma haiskahtaa hieman vanhanaikaiselle.
Gliorin kirjan ilmestymisen jälkeisen reilun vuosikymmenen aikana on kuitenkin tapahtunut merkittäviä muutoksia sekä ilmastossa että asenteissa. Äärioptimistista näkökulmaa kaiken korjaantumisesta edustava Mullin mallin maailma haiskahtaa hieman vanhanaikaiselle, vaikka toimii vielä didaktisena tarinana vuosia eteenpäin. Teoksessa pitäydytään kuitenkin vahvasti arjen tekojen tasolla eikä paneuduta ylikuluttamisen aiheuttamiin taloudellisiin, kulttuurisiin tai sosiaalisiin ongelmiin. Optimismista kertoo myös Gliorin omistuskirjoitus: ”Lapsilleni rakkaudella ja toiveikkuudella.” Muutoksen huomaa, kun sitä vertaa Bondestamin teokseen, jossa vedotaan lukijaan mitä inhimillisimmän tunteen kautta: miltä todellinen yksinäisyys ja yksin jääminen tuntuu?
Bondestamin teoksessa minäkertojana toimii yksinäinen aksolotli, erittäin uhanalainen salamanteri. Ihmiset, ”köntykset”, mainitaan vain ohimennen, ja he näkyvät selkeämmin kuvituksessa kuin tekstissä. Elämäni pohjalla onkin korostetun multimodaalinen kokonaisuus, jossa on tärkeää lukea myös kuvia. Kokonaisuus toimii myös oppimisen välineenä (Seutu 2022, 33–34). Teoksessa herätellään sympatioita uhanalaista lajia kohtaan, mikä on ilmasto(lasten)kirjallisuudessa tyypillinen konventio. Elinympäristönsä muuttuessa aksolotli jää järvenpohjansa ainoana lajinsa edustajana pohtimaan ympärillään tapahtuvia muutoksia. Mikä tämän kaiken aiheuttaa? Vastaus jää tulkinnanvaraiseksi mysteeriksi, tai ehkäpä juuri lukijalle mietittäväksi ja keskustelunavaukseksi aikuisen kanssa. Kirjan kuvitus toimii tässäkin teoksessa keventävänä vastapainona raskaalle sanomalle.
Aikuiset tekstin avaajina
Lastenkirjallisuudessa eräänlaisena filtterinä toimii kasvattaja, joka valitsee luettavan teoksen tai vähintäänkin vaikuttaa sen valintaan. Kirjan herättää myös kasvattajassa tunteita, joita hän haluaa käsitellä lapsen kanssa. Lastenkirjallisuuden kohderyhmänä on siis lasten lisäksi myös tekstin “hyväksyvät” kasvattajat. Ei ole myöskään itsestään selvää, että aikuinen lukija osaa itsekään tunnistaa teosten allegorisia tasoja, saati selittää niitä lapselle, jonka huomio voi keskittyä luettavan tekstin sijaan kuvitukseen. Kasvattajalta vaaditaan kykyä olla valmis käsittelemään vaikeitakin tunteita ja valmiutta keskustella asiasta lapsen kanssa ikätasolle sopivalla tavalla. Toisaalta, jos toivon näköalat ovat erityisen synkkiä tai niitä ei ole lainkaan, kirja ei välttämättä valikoidu edes lasten kuultavaksi. Aikuisten täytyy siis olla valmiita tukemaan lasta tunnetasolla, avaamaan kirjan mahdollisia merkityksellisiä tasoja ja suhteuttamaan kriisin aiheuttamaa ahdistusta poistamalla lapsen syyllisyyttä ja vastuuta ilmastonmuutoksesta.
Kysymys kuuluukin, tarvitsevatko molemmat valitsemamme teokset aikuislukijan avaamaan ilmastonmuutokseen liittyviä ilmiöitä tai teosten herättämiä tunteita? Runomuotoon kirjoitettua Mullin mallin maailmaa suositellaan 3–6-vuotiaille, kun taas Elämäni pohjalla -teoksen oletettu lukija vaikuttaa hiukan vanhemmalta, ehkä alakouluikäiseltä. Vasta lukemaan oppivat lapset eivät yleensä lue ilman aikuisen läsnäoloa, joten molempiin teoksiin voisi ajatella olevan koodattuna oletus myös aikuislukijasta, lapsen tukijasta.
Miksi lapset eivät saisi olla poliittisia?
Gliorin teokseen löytyy lasten- ja nuortenkirjallisuuteen erikoistuneesta Satunurkasta tarinan sisältöä avaavat keskusteluohjeet, jotka auttavat sekä aikuista että lasta pohtimaan lukemaansa ekokriittisesti. Ekokriittinen lukutaito riippuu tietysti lukijan iästä, kehitystasosta, harjaantuneisuudesta, mutta myös aikuisen kyvystä kehittää tarvittaessa omaa ekokriittistä lukutaitoaan. Aiheeseen perehtynyt kasvattaja sujauttaa teoksen osaksi tunne- ja ympäristökasvatusta, mutta ei sovi unohtaa vanhempia. Bondestamin Elämäni pohjalla –teosta lukiessaan voisi pohtia lapsen kanssa esimerkiksi seuraavanlaisia kysymyksiä: mitä vedenalaiselle elämälle tapahtuu roskaamisen seurauksena; miksi aksolotli oli yksinäinen; mitä mielestäsi lopussa tapahtuu; millä tavalla me yhdessä voisimme pitää vesistöistä huolta? Avaamalla keskustelu lapsen kanssa tarinan allegorisista tasoista mukavan lukuhetken lopuksi, voidaan kirjasta saada irti entistäkin enemmän. Aikuisten oletukset siitä, mitä lapset voivat ymmärtää ja mikä on heille sopivaa informaatiota eivät vastaa aina todellisuutta. Kuten Echterling (2016, 294) kyseenalaistaa: miksi lapset eivät voi olla poliittisia? Eivätkö he voisi ymmärtää sosiaalisten ja ympäristöongelmien suhteita?
Keskiössä tunne- ja ympäristökasvatus
Lapsille suunnattua ilmastokirjallisuutta on myös kritisoitu liian yksinkertaisista ratkaisuista monisyisiin ongelmiin (mm. Oziewicz & Saguisag 2021, xi), kuten Mullin mallin maailman tapauksessa, jossa maailma pelastuu kierrättämällä ja syömällä lähituotettua ruokaa. Elämäni pohjalla ei ole samalla tavalla ratkaisukeskeinen, muttei näkökulmaltaan täysin toivoton: ”köntysten” kadottua salaperäisesti aksolotli ei olekaan enää yksin. Entistä suuremmassa järvessä asuu pian suuri aksolotliperhe, eli elämä jatkuu ainakin jossain muodossa.
Lastenkirjojen tarkoitus on tarjota lapsille sekä ekokriittistä lukutaitoa että toivon näköaloja ja estää loppuun palamista ja lamaantumista. Monitasoiset allegoriat antavat mahdollisuuden syventyä tarkastelemaan ilmastonmuutoksen aiheuttamia ilmiöitä lapsentahtisesti ja toimia sen hidastamiseksi. Tällöin teoksia voivat lukea sekä taaperot vanhempineen että jo itsenäisiä lukukokemuksia hamuava esiteini. Ekokriittisyys ja ympäristökasvatus eivät kuitenkaan jää koululaisilta huomaamatta: ne ovat osa perus- ja lukiokoulutuksen opetussuunnitelmaa jokaisen oppiaineen läpäisevänä teemana (Lahtinen, Grünthal & Värri 2022, 51).
Ekososiaalisen sivistyksen edistäminen ja monilukutaidon vahvistaminen tarjoavat valmiuksia käsitellä myös omaa ympäristövastuuta ja ilmastoahdistusta, josta on kasvamassa kokonaista sukupolvea koskettava kokemus (Lahtinen et al 2022, 60). Se voi parhaimmillaan vaikuttaa yksilön ja yhteisön suhtautumiseen ilmastokriisiin ilmiönä, mikä voi osaltaan myös helpottaa ahdistavia tunteita: tunteiden jakautuminen koko yhteisölle nuoren yksilön sijaan saattaa tuottaa yhteisöllisyyttä. Vastuuta ympäristöasioista ei kuitenkaan saa vierittää lapsille. Aikuisen tehtävänä on näyttää esimerkkiä ja avata dialogia nuoremman sukupolven kanssa, vaikkapa juuri lukemalla yhdessä. Tämä voi ymmärrettävästikin olla haastavaa, sillä aiemmat sukupolvet eivät ole olleet yhtä valveutuneita ilmastonmuutoksesta eivätkä välttämättä ole osanneet ottaa kantaa, saati keskustella omista tunteistaan asiaan liittyen. Malli edellisiltä sukupolvilta on siis olematon: tämän ajan kasvattajat ovat siltä osin uuden edessä. Vihreitä arvoja onkin tuotava esiin suurempien systemaattisten ongelmien ohella, joihin on tultava muutos ennen kuin yksilön toiminnalla voidaan saada todellisia, pitkäkestoisia muutoksia (Echterling 2016, 294). Tehtävä ei ole suinkaan mahdoton, mutta vaatii perehtyneisyyttä sekä omaa reflektointikykyä ilmastonmuutoksen aiheuttamista tunteista sekä niiden käsittelystä.
Lastenkirjallisuuden yksi tehtävä on auttaa myös lasten tunnekasvatuksessa. Tutkitusti kirjallisuuden lukeminen kehittää empatiakykyä, varsinkin sellaisten kirjojen, jotka yrittävät saada lukijan tuntemaan sympatiaa kärsivää luontoa tai uhanalaisia eläimiä kohtaan. Katja Seudun (2022, 33) mukaan inhimillistetty eläin herättää lukijassa suojeluhalua enemmän kuin pelkkä data eläinten kärsimyksestä. Samaten lasten ilmastokirjallisuudessa pyritään rohkaisemaan lapsia vaatimaan itselleen tervettä maailmaa, jossa luonnon rikkaudet ja resurssit käytetään oikeudenmukaisesti ja luontoa kunnioittaen (Oziewicz & Sasuisag 2021, viii). Lastenkirjallisuuden tarjoaman toivon avulla negatiivisten tunteiden kanssa ei tarvitse jäädä yksin, vaan niiden kautta voi aktivoitua ja kenties toimia ryhmässä paremman maailman puolesta. Surun jakaminen ja tunteisiin tuen saaminen ehkäisevät lamaannusta ja burnoutia (Seutu 2022, 29–30). Tutkijat Panu Pihkala ja Anna Helle (2022, 41, 45) argumentoivat, että kirjallisuuden herättämien tunteiden käsittelyä voi nimittää väljästi terapeuttiseksi, ja myös pedagogisesti hyödylliseksi.
Kaikkea ei lapsille tarvitse myöskään silotella liikaa: on lupa tuntea surua, vihaa ja ahdistusta ilmastokriisin takia.
Moderni ympäristötietoinen lastenkirjallisuus on siis kehittynyt ja muuttanut muotoaan viimeisen kahdenkymmenen vuoden aikana ja jatkanut näin luontokirjallisuuden traditiota. Lasten ilmastokirjallisuus tarjoaa lapsille tietoa, mahdollisuuden käsitellä vaikeita aiheita turvallisen aikuisen kanssa ja toivon, joka voi myös aktivoida heidät toimintaan. Kaikkea ei lapsille tarvitse myöskään silotella liikaa: on lupa tuntea surua, vihaa ja ahdistusta ilmastokriisin takia. Lapsen psyykkisen terveyden kannalta on kuitenkin tärkeää, ettei niihin jäädä vellomaan, vaan aikuinen aktivoituu yhdessä lapsen kanssa “pelastamaan maailmaa”. Eri teokset painottavat muun muassa ratkaisukeskeisyyttä, lasten voimaannuttamista tai tunnekasvatusta erilaisin tavoin, kuten Mullin mallin maailman ja Elämäni pohjalla -teokset osoittavat.
Kukin tavallaan – vai yhdessä?
Lastenkirjallisuutta on ennenkin käytetty pedagogisena välineenä. Ilmastokirjallisuuden näkyminen peruskoulun opetussuunnitelmassa osoittaa ikätasoon sopivan ilmastokirjallisuuden paikan osana tunne- ja ympäristökasvatusta. Suhteellisuudentaju onkin yksi ydinasioista ilmastokriisissä: jokaisen on tavalla tai toisella otettavaa osaa ilmastonmuutoksen hidastamiseen, mutta kukin kantaa kortensa kekoon kykyjensä mukaan. Aikuiselta voi vaatia radikaalimpia toimia, kun taas lapsen täytyy saada tuntea onnistumista esimerkiksi kierrättäessään muoviroskiaan. Lastenkirjallisuus toimiikin upeana välineenä ilmastonmuutoksen käsittelemiseksi lapsen kanssa. Aikuinen kutsuu sekä itsensä että lapsen mukaan seikkailuun, jonka tehtävänä on pitää maapallo asuttavassa kunnossa vielä vuosienkin päästä. Kuinka jännittävää! Kyselyikäinen lapsi haluaa Elämäni pohjalla aksolotlin tapaisesti vastauksen suuriin miksi-kysymyksiin, ja aikuiset pyrkivät lastenkirjallisuuden avulla vastaamaan tai auttamaan lapsia löytämään vastauksia kysymyksiin: Miksi näin tapahtuu? Mitä minä voin tehdä? Mitä voimme tehdä yhdessä? Ja ennen kaikkea: Miksi tämä on niin erittäin tärkeää?
Kohdeteokset
Bondestam, L. 2020: Elämäni pohjalla – Yksinäisen aksolotlin tarina. Helsinki: Teos & Förlaget.
Gliori, D. 2008: Mullin mallin maailma – Tarina maapallostamme. Helsinki: WSOY.
Lähteet
Echterling, C. 2016. How to Save the World and Other Lessons from Children’s Environmental Literature. Child Lit Educ 47, 283–299. DOI: 10.1007/s10583-016-9290-6
Goga, N. 2018. Children’s Literature as an Exercise in Ecological Thinking. Ecocritical Perspectives on Children’s Texts and Cultures: Nordic Dialogues, toim. Goga, N., Guanio-Uluru, L., Hallås, B. O. & Nyrnes, A., 57–71. DOI: 10.1007/978-3-319-90497-9
Lahtinen, T., Grünthal S. & Värri, V. 2022. Kirjallisuus ja lukeminen ympäristökasvatuksessa. Joutsen/Svanen. Kotimaisen kirjallisuudentutkimuksen vuosikirja Nro 2022 (20220): Empiirinen ekokritiikki, 51–66. DOI: 10.30665/av.95169
Laukka, M. Heikkilä-Halttunen, P. 2012. Kuvan ja sanan synteesi kuvakirjakritiikissä: Viisitoista näkökulmaa. Onnimanni 2012(3), 9–16. Tampere: Suomen nuorisokirjallisuuden instituutin kannatusyhdistys 1985–
Oziewicz, M. & Saguisag, L. 2021. Introduction: Children’s Literature and Climate Change. The Lion and the Unicorn, 45(2), v–xiv. DOI: 10.1353/uni.2021.0011
Pihkala P. & Helle A. 2022. Kirjallisuuden ympäristötunteet ja empiirinen ekokritiikki. Joutsen/Svanen. Kotimaisen kirjallisuudentutkimuksen vuosikirja Nro 2022 (2022): Empiirinen ekokritiikki, 31–50. DOI: 10.33346/joutsensvanen.114413
Seutu, K. 2022. ”Te ette nyt vain näe metsää puulta.”: Ilmastonmuutos, vastuu ja muunlajisuus suomalaisissa lastenkirjoissa. AVAIN – Kirjallisuudentutkimuksen Aikakauslehti, 19(3), 24–39. DOI: 10.30665/av.117097
Kirjallisuus ja lukeminen ilmastokriisin aikakaudella 