Julkaisemme Helsingin yliopiston kirjallisuuden opiskelijoiden kirjoittamia blogikirjoituksia, jotka on tehty ryhmätöinä ”Kirjallisuus ja ilmastokriisi – kirjallisuusblogi” -kurssilla syksyllä 2022. Viimeisessä sarjan osassa puhutaan utopioiden vakuuttavuudesta.
Kirjoittajat: Anni Haiko, Julia Kavanto, Jukka Ahlström
Ilmastokriisin ratkaiseminen nykyaikaisen yhteiskuntajärjestelmän keinoilla saattaa vaikuttaa lähes ylitsepääsemättömältä ongelmalta. Tulevasta ilmastokatastrofista on varoiteltu jo ainakin 1980-luvulta lähtien, ja tiedeyhteisö on erittäin yksimielinen ihmisen mittavasta vaikutuksesta ilmaston lämpenemiseen. Minkälaisen yhteiskunnan rakentaisimme, jos nyky-yhteiskunta romahtaisi tämän vuosikymmenen päätteeksi?
Yhden vaihtoehdon esittelee Siiri Enoranta teoksessaan Maailmantyttäret (2022), jossa konkflikteistaan, ahdistuksestaan ja aiheuttamistaan ongelmista oppinut ihmiskunta on sitoutunut toteuttamaan uudenlaista maailmanjärjestystä. Tulevaisuudessa valtaosa maailman asukkaista ymmärtää, että resurssit riittävät kaikille, jos ihmiset eivät ahnehdi liiaksi. Samaten ymmärretään, että väkivalta ei ole rakentava tapa ratkaista konflikteja. Tällaisen utopistisen tulevaisuuden uskottavuudesta ei nykylukijaa ole helppo vakuuttaa. Vaikka kirja sijoittuu noin sadan vuoden päähän tulevaisuuteen, vaikuttaa kirjan esittelemä ihmiskunnan asenteenmuutos liian äkilliseltä.
Maailmantyttäret on seikkailullinen nuortenromaani viiden nuoren naisen ystävyydestä. On vuosi 2130 ja maapallolla eletään nyky-yhteiskunnan romahduksen jälkeistä aikaa. Teoksen päähenkilöt Zerinda, Lise-Lotte, Joselina, Kaia ja Ritva tutustuvat toisiinsa yksinäisille tarkoitetulla Sopusointu-leirillä. Heitä yhdistää aiemmin elämässä koettu henkilökohtainen trauma. Kerronta rakentuu päähenkilöiden omakohtaisten havaintojen ja vuoropuhelun varaan.
Ilmastonmuutoksen seurauksena maapallon lämpötila on tuskallisen korkea, mutta tarinan tapahtuma-aikana vuonna 2130 maapallon luonto on alkanut elpyä.
”Suurin osa metsistä on lehtoa, on paljon kuusta, saarnea ja tervaleppää. 2070-luvun metsien monimuotoistamisprojektin tulokset alkavat näkyä täällä hienosti, puustoa on eri ikäistä, maaperä rikastumaan päin.”
Lukijalle syntyy mielikuva, että ihmiskunnan täytyy toimia heti tai muutoin maapallon tuho on ilmeinen ja seuraukset radikaaleja. Ilmastokriisin vaikutukset luovat teokselle miljöön, mutta kriisiin ei lopulta lopulta oteta sen tarkemmin kantaa. Nykyajan valtiot ovat romahtaneet ja jäljellä on enää kaksi valtiota: utopistinen Maailmankoti ja menneisyyttä heijasteleva Saarivaltio. Maailmantyttärien maailmassa tulevaisuuden utopistista yhteiskuntaa ja elämäntapaa edustaa Maailmankoti, jossa valtaosa tarinasta tapahtuu. Viidestä päähenkilöstä kaksi, Ritva ja Zerinda, ovat kotoisin pienemmästä Saarivaltiosta, joka toimii eräänlaisena ajastaan jälkeen jääneen itsepintaisen konservatiivisuuden symbolina. Saarivaltion yhteiskunta vaikuttaa jäljittelevän paljolti sellaista, miltä esimerkiksi Suomi näyttää todellisuudessa vuonna 2022 tai kenties melko läheisessä tulevaisuudessa. Näiden kahden yhteiskunnan rinnastuksesta rakentuu – hieman kärjistäen – kuva tulevaisuuden utopiasta verrattuna nykyajan dystopiaan.
Kerronnan luottamuspula
Monet Maailmankodin utopian piirteistä, jotka edustavat tulevaisuuden väkivallattomampaa, suvaitsevaisempaa ja vaatimattomampaa yhteiskuntaa, vaikuttavat erityisesti Ritvan mielestä naurettavilta. Kirjan henkilöhahmoista hän on se, joka kutsuu Saarivaltiota halventavasti Hourumantereeksi. Ritvan muutosvastarinta näkyy ivallisessa suhtautumisessa tilanteeseen, jossa nuorten maailmankotilaisten miesten tappelu osoittautuukin tanssimittelöksi, joka pyrkii esittämään vaihtoehtoista, väkivallatonta tapaa ratkaista ihmisten välisiä konflikteja. Tanssitappelu esitetään siis positiivisena kehityksenä, joka kuitenkin vastaanotetaan kielteisesti. Kirjassa vihjataan Ritvan olevan porukan nuorin, ja hänen näkökulmastaan kirjoitetuissa osioissa hänen ajattelunsa esitetään paitsi lapsellisena, toisinaan myös epärehellisenä sekä muille että itselleen.
Vaikka kirja esittää kaksi rinnakkaista yhteiskuntaa selvästi siinä valossa, että yksi on kaikkien kannalta parempi kuin toinen, herää kuitenkin myös kysymys siitä, kuinka luotettavia tai valistuneita teoksen kuvitelmat yhteiskunnasta ovat. Jää epäselväksi, kuinka kattavaa otantaa yhteiskunnasta teoksessa kertojina toimivat päähenkilöt lopulta edustavat, erityisesti ottaen huomioon ”romahduksen jälkeisen ajan”, jossa nykyajan kaltainen nopea tiedon- ja uutistenkulku vaikuttaa jääneen historiaan. Kenties sisäinen Ritvamme lukee rivien välistä jotain, mitä sinne ei ainakaan tarkoituksella ole kirjoitettu, mutta monessa suhteessa Maailmankodin asiat vaikuttavat olevan liian hyvin ollakseen totta.
Maailmankodissa kaikille on yösija yleisessä olohuoneessa ja aina tarpeeksi syötävää.
Ajatus Maailmantyttärien utooppisuudesta herättää kysymyksen siitä, kenelle kirjan maailma on utooppinen ja kenelle dystooppinen. Maailmankoti esitetään käytännössä kokonaan positiivisessa valossa, lukuunottamatta Ritvan mielipiteitä, jotka nekin loppua kohden yhtyvät muiden hyväksyvään asenteeseen. Jokin tässä mielipiteen muutoksessa muistuttaa George Orwellin 1984-dystopiaklassikon päähenkilö Winston Smithistä. Toki Maailmantyttärissä mielipidevaikuttamisen keinot ovat selvästi hienovaraisempia kuin Orwellin teoksessa, eikä yksikään kertojaäänistä ole yhtä objektiivinen. Teoksen loppupuolella Ritva sanallistaa auktoriteetteja kohtaan muuttunutta asennettaan: ”mutta ajatus jollekin tädille puhumisesta ei herättänyt mussa yhtä raivoisaa vastarintaa kun ennen”. Tästä jää suuhun melko vahva manipulaation maku.
Enorannan teos on hyvin aatteellinen: tulevaisuuden teinit kauhistelevat nykyajan kapitalistista elämäntapaa ja luonnonvarojen tuhlausta. Maailmankoti, jossa nuoret seikkailevat, on utopistinen paikka sosialismin näkökulmasta. Maailmankodissa kaikille on yösija yleisessä olohuoneessa ja aina tarpeeksi syötävää. Kenenkään ei tarvitse omistaa edes omia pesuaineita, koska niitäkin on tarjolla kenen tahansa käytettäväksi. Maailmankodissa tämä järjestelmä toimii, paitsi silloin kun Saarivaltiosta kotoisin oleva Ritva varastaa saippuan, koska haluaa omistaa jotain: kapitalistisen Saarivaltion kasvatti on ahne.
Poliittisten kysymysten oikeat vastaukset
Olemme pääpiirteittäin samaa mieltä Enorannan henkilöhahmojen kanssa siitä, että nykyinen tapa kuluttaa on kestämätön, mutta kaikki eivät ole samaa mieltä. Maailmankodissa on löydetty moneen nykyajan ilmasto- ja sosiaalipoliittiseen kysymykseen vastaus, joka vaikuttaa tyydyttävän kaikkia. Ilmastokirjallisuuden lähtökohtana on usein se, että tulevaisuuden sukupolvilla menisi paremmin, koska on tehty mullistavia päätöksiä. Adam Trexler väittää kirjassaan Anthropocene Fictions: The Novel in a Time of Climate Change, että miltei kaikki ilmastokirjallisuus on poliittista tavalla tai toisella, koska niissä käsitellään ilmastonmuutoksen negatiivisia vaikutuksia ja sen myötä tullaan ottaneeksi kantaa nykyaikana harjoitettavaan politiikkaan.
Poliittisuus on läsnä Maailmantyttärissä, koska se tarkastelee kriittisesti nykyään harjoitettavaa politiikkaa, kuten fossiilisten polttoaineiden käyttöä, ja esittää näin asioiden olevan paremmin tulevaisuudessa. Huomio kiinnittyy myös siihen, että Maailmankodin utopian ainoa kriitikko Ritvakin hyväksyy loppua kohden Maailmankodin toimivana yhteiskuntana. Jäljelle ei jää ketään, joka avoimesti kyseenalaistaisi vallitsevan maailmanjärjestyksen. Herää kysymys, onko Maailmankoti onnistunut hiljentämään kaikki vastustelijat propagandallaan vai onko Maailmankoti todella utopia. Olisi mielenkiintoista tarkastella sitä, miten aikuisten ilmastokirjallisuus eroaa nuorille suunnatusta, koska Maailmantyttärissä poliittiset mielipiteet ovat niin yhdenmukaisia.
Jäljelle ei jää ketään, joka avoimesti kyseenalaistaisi vallitsevan maailmanjärjestyksen.
Ilmastokirjallisuuden poliittisuuden voi tulkita monella tavalla. Sen voi esimerkiksi tulkita vain välineeksi, jolla lukijaa herätellään pohtimaan ilmastokriisin vaikutuksia niin omaan elämäänsä kuin laajemmassa mittakaavassa. Toisaalta kun lukija on nuori, kuten Maailmantyttärien lukijakunta todennäköisesti on, olisi hyvä pohtia, miten mutkattomasti nuoret hyväksyvät luetun tekstin faktana. Tämä taas saattaa aiheuttaa nuoressa lukijassa toivon sijaan silkkaa ahdistusta ilmastokriisin taltuttamisen hitaudesta. Kirjailijoilla ja aivan erityisesti lasten- ja nuortenkirjojen tekijöillä on valtaa muuttaa lukijan maailmankuvaa. Siksi kirjan herättämillä tunteilla on väliä. Maailmantyttärien kohdalla on myös huomattava, että nuoret eivät pelastaneet maailmaa maapallon tuholta, vaan päättäjät. Lopulta teoksen sanoma voisi siis olla, ettei vastuu ilmastokriisistä ole ainakaan ensisijaisesti nuorten harteilla.
Yksilö vai yhteiskunta
Teoksen juoni saatetaan lopulta hyvin katarttiseen päätökseen. Nuortenkirjallisuuteen ja kasvutarinaan kuuluu tämänkaltainen loppu, jossa asiat ja ongelmat ovat päähenkilöiden näkökulmasta edistyneet, tapahtui se sitten symbolisesti, konkreettisesti tai molemmin tavoin. Teoksen viimeisissä luvuissa on läsnä utopian kuvaukselle ominainen toiveikkuus ja vapaus sekä hahmojen muuttuneet, koettelemusten seurauksena vahvistuneet välit ja itsevarmuus.
Vaikka Maailmantyttärien henkilöhahmojen suhteet ja niiden kehitys jättävät vilpittömän ja inhimillisen vaikutelman, kuvaukset teoksen yhteiskunnasta tuntuvat hyvin värittyneiltä ja puolueellisilta. Enorannan teos tuntuu vihjaavan, että vaihtoehtoja on ainoastaan kaksi: ilmastodystopia ja ilmastoutopia. Jos lukijalle jää päätettäväksi kumpi on parempi, valitsee hän ilmastoutopian. Mutta olisiko ääripäiden välillä muitakin vaihtoehtoja? Herättäisivätkö myös ne lukijassa tunteita?
Lähteet
Enoranta, Siiri. Maailmantyttäret. WSOY, 2022.
Trexler, Adam. Anthropocene Fictions: The Novel in a Time of Climate Change. University of Virginia Press, 2015.
Kirjallisuus ja lukeminen ilmastokriisin aikakaudella 